Tämä ei ole käsityöblogi, mutta kotiäidin arkeeni käsityöt kuuluvat vaihtelevasti. On kausia, jolloin en saa mitään aikaiseksi, ja kausia, jolloin tulosta syntyy lähes päivittäin. Maaliskuu on ollut aktiivista kautta. Puikoilta on valmistunut kahdet neulotut nuken pikkupöksyt, nuken huovutettu pipo, vastasyntyneen tai oikeammin keskosen kokoa kahdet villavaippahousut, yhdet taaperokokoiset villavaippahousut ja yksi nuken villatakki (päättelyä ja nappeja/neppejä/hakasia vailla vielä). Pieniä töitä, mutta niiden terapeuttinen merkitys itselleni on ollut suuri, kun olen saanut tuntea suurta onnistumisen iloa. Muut ovat menneet omille lapsille tai heidän nukeilleen, mutta nuo keskosen villavaippahousut ystäväperheen 5 viikkoa etuajassa syntyneelle pikkuprinsessalle. Kaikki neulomusten saajat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä. Villavaippahousut olivat ensimmäiseni, oman taaperon ollessa pieni en jaksanutkaan neuloa ja ostin uutena ja käytettynä kaikki tarvitsemamme villikset (paitsi yhdet neuloi kuopuksen kummitäti joululahjaksi, kiitos niistä ihanista pöksyistä).

Keskiviikkona surautin saumurilla ja ompelukoneella huppupyyhkeen (myöhäiseksi) vauvalahjaksi mieheni yhtiökumppanin perheeseen, poika alkaa olla kohta jo parikuinen ja kutsumanimikin on julkistettu, joten pyyhe sai vihreiden kanttausten lisäksi nimi- ja pikkuautoaplikoinnit. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen aloin leikata nahkapalliin uutta päällistä useista vanhoista farkuista, alkuperäinen nahkapäällinen oli päivän aikana ritkahtanut niin pahasti rikki, että kuopus koko ajan ujutti sen alle leluja piiloon, jotain oli siis tehtävä ja pian. Nyt päällisen ompelu on hyvällä alulla mutta jäänyt kesken jostain kumman aikapulasta johtuen kenties. Aikapulasta huolimatta olen ehtinyt aloittaa toisen nuken villatakin, sitähän voi neuloa samalla, kun katsoo telkkaria tai surffailee netissä…

Kuvia tekeleistä ei nyt toistaiseksi ole. Kun en siis ole pitänyt mitään käsityöblogia enkä edes tehnyt itselleni muistiinpanoja tekeleistäni, en ole myöskään tullut niitä kuvanneeksi. Valmistuneiden töiden kuvaaminen olisi kyllä mielestäni hyvä ottaa tavaksi, koska jos vaikkapa antaa lahjaksi itsetehtyä, ei jääkään itselle mitään konkreettista muistoa siitä, millaista on saanut aikaan. Yritän opetella muistamaan kuvaamisen – ja sitten liittää tännekin niitä kuvia.