Luottamustehtävillä on taipumusta lisääntyä ja kasvaa pullataikinan tavoin. Kun vajaa 8 vuotta sitten olin ensimmäisen kerran ehdolla kunnanvaltuustoon, ajattelin mahdollisen läpipääsyn koittaessa olevan kyse vain siitä valtuutetun paikasta. (Niin, naiviahan se oli niin kuvitella :) mutta en siis ollut kauheasti ajatellut asiaa, lupauduin ehdokkaasti melko pikaisesti ystävän kysyessä asiaa.) Kun sitten pääsin yllätyksekseni ja ilokseni läpi ensimmäisellä yrityksellä, selvisi pian , että valtuusto on vain yksi osa kunnallisten luottamustehtävien hoitoa. Eri hallintokuntien lautakunnissa tehdään tärkeää valmistelevaa työtä ja päätöksiä.

Ensimmäisen kauteni selvisin "pelkillä" valtuutetun ja ympäristölautakunnan jäsenen pesteillä. Toisen kauden alussa olin niin höveli, kun pääsin jatkamaan samassa tutussa lautakunnassa, että otin vastaan myös yhden henkilökohtaisen varajäsenyyden toisessa lautakunnassa. Noo... joskus varajäsen voi joutua hommiinkin - tai itse asiassa päästä, mielenkiintoistahan se on. Tosin työllistää arki-iltoja.

Viime vuoden vaihteessa näköjään unohdin yleisperiaatteeni kieltäytyä kaikista uusista luottamustehtävistä ja huomasin olevani edellä mainittujen kunnallisten luottamustehtävien ja mainitsematta jääneen melko vähän työllistävän kyläkoulumme vanhempainyhdistyksen puheenjohtajuuden lisäksi oman puolueeni kunnallisjärjestön sihteeri. Ei työllistä paljon eikä usein. Paitsi näin kunnallisvaalivuonna.

No, olen sittemmin havainnut, että näistä luottamustehtävistä vielä selviydyn laadullisesti ja määrällisesti kai riittävän hyvin, mutta tästä eteenpäin on muistettava tuo tärkeä periaate: täytyy osata sanoa ei. Ein sanominen on tärkeää perheeni takia mutta myös itseni takia - jos liian moneen yrittää niin tämä pullataikina leviää pitkin peltiä eikä siitä tule kaunista eikä herkullista lämpimäistä kenenkään iloksi.